Nuorten kiinnostus ehdokkuudesta jäi pieneksi

Seurakuntavaalien ehdokasasettelu on päättynyt ja ehdokkaat ovat saaneet ehdokasnumeronsa. Itse olen Joensuun Rantakylän seurakunnassa ehdolla seurakuntaneuvostoon numerolla 49 ja yhteiseen kirkkovaltuustoon numerolla 9. Meitä alle 30-vuotiaita ehdokkaita on Joensuun seurakunnissa melko vähän, eikä omia nuorten aikuisten listoja ole. Varsinkin alle 20-vuotiaille äänestäminen voi olla vaikeaa, jos ehdokkaista ei löydy ketään tuttua. Onneksi kuitenkin vanhat konkarit ovat kannustaneet nuoria ja antavat varmasti tilaa niille, jotka tulevat valituiksi. Nuorten ei tarvitse ottaa tilaansa väellä ja voimalla vaan luottamus nuorten asiantuntemukseen on olemassa. Meidän täytyy vain kilvoitella ollaksemme sen luottamuksen arvoisia.

Kaksisuuntaiseen vuorovaikutukseen

Kuvassa pikkuveljeni ja tyttö, josta tuli hänen vaimonsa - esikoistyttären ristiäisiä juhlitaan huomenna. :)

Mitä on viestintä? Sitäkö, että pistetään paikallislehteen iso EN JUHLI MERKKIPÄIVÄÄNI -ilmoitus vai sitä, että luetaan jonkun toisen kirjoittama puhe sanasta sanaan nostamatta katsetta paperista?

Sellaistakin viestintää on, mutta viestintä voi olla myös jotain aivan muuta. Osallistuin eilen Kuopion hiippakunnan viestintäseminaariin Iisalmessa. Paikalla oli yli sata työntekijää ja luottamushenkilöä eri seurakunnista. Ylä-Savossa on päättymässä seudun seurakuntien yhteinen viestintähanke nimeltä Mies yli laidan! ja me muualtakin tulleet osallistujat saimme kuulla hyviä kokemuksia inspiroivista koulutuksista, nettihartauksia pitävistä kirkkoherroista ja ihmisten aidoista kohtaamisista seurakunnassa. Viestintä kattaa oikeastaan kaiken vuorovaikutuksen ihmisten välillä, ja vielä enemmän: "kaikki viestii aina" - esimerkiksi luonnossa Luoja viestii meille hyvin kauniilla ja koskettavalla tavalla.

Seminaarin puheenvuoroista tulivat erityisen lähelle Kotimaan päätoimittajan Mari Teinilän huomiot kirkon viestinnästä. Hänen mielestään kirkossa käydään korostuneen vähän vuoropuhelua ja tasokasta keskustelua. Teinilä käytti termiä "kirkollinen arroganssi" kuvaamaan sitä, että ei vaivauduta keskustelemaan ennen kuin asiat on päätetty, tai jos keskustellaan, toistellaan asioita, joista kaikki ovat samaa mieltä. Sellainen ei ole uskottavaa. Tulee vaikutelma, että kirkossa on jotakin salattavaa. Monimuotoisuutta ei pitäisi peitellä, siitä pitäisi iloita!

Katsoimme seminaarissa videonpätkän, jossa kadulla haastateltiin nuoria aikuisia kysyen, että jos kirkko olisi ihminen, millainen se olisi. He totesivat yksi toisensa perään, että "vanha jäykkä ukko", "valittava mummo" tai "pelottava". Tällaisena kirkko esiintyy nuorille, vaikka seurakuntien todellisuus on paljon empaattisempi ja nuorekkaampikin. Kirkollinen viestintä on vielä aika teennäistä. Tilannetta kuitenkin parantaisi, jos viestintä nähtäisiin kaikkien kirkon työntekijöiden, luottamushenkilöiden ja oikeastaan kaikkien seurakuntalaistenkin asiaksi. Kirkon viestin perillemeno perustuu ihmisten arjessa ja juhlissa tapahtuviin kohtaamisiin. Kirkon on oltava näissä enemmän ja paremmin läsnä!

Seminaarissa syntyi pientä jännitettä suhtautumisessa kirkon johtajien esiintymiseen Facebookissa. Voisiko kirkkoherra olla satojen seurakuntalaisten henkilökohtainen kaveri? Vanhempaa polvea edustava suuren seurakunnan kirkkoherra vierasti ajatusta, jonka pienen seurakunnan nuori pappi esitti. Niin tai näin, viestintä olisi jotenkin saatava kaksisuuntaiseksi. Ei ole vain niin, että seurakunta välittää lammasmaisille jäsenilleen evankeliumia ja tapahtumatietoja. Myös seurakuntalaisilla on sanansa sanottavana ja tärkeitä kokemuksia, jotka pitää seurakunnan toimintaa suunniteltaessa ottaa aidosti huomioon.

Seurakuntavaalit ovat mahdollisuus saada entistä useamman kokemukset meidän päättäjien tietoon. Vaikka ei olisi ollut aiemmin kiinnostunut seurakunnan toiminnasta, saakoon nyt olla ensimmäinen kerta!

Tarvetta epätaviksille

Kampanjamme iso viesti on, että seurakuntien päättäjiksi tarvitaan taviksia, ei pelkästään vanhoja seurakunta-aktiiveja. Mutta pitäisiköhän teemaa kuitenkin muuttaa? Ehkäpä seurakuntien ongelma on, että siellä on vähän liian värittömiä ihmisiä. Seurakuntien toimintaan ei uskalla mennä, jos vähänkin poikkeaa odotuksista. Seurakunnista on tullut ihanneihmisten yhteisöjä, joissa roolit ja julkisivut keskustelevat keskenään ja ihmiset niiden takana jäävät vaille kosketusta. Olisiko tässä syy, että ihmiset eivät oikein uskalla tulla kirkkoon? Ei olla varmoja, minkälainen sinne kelpaa.

Tarvitaan epätaviksia! Kyllä kirkossa pitää olla tilaa olla ja hengittää. Kaikkivaltias Jumala rakastaa meitä jokaista juuri tällaisina, rakastakaamme siis mekin toinen toisiamme.

Tarvetta taviksille

Seuraavat ev-lut. kirkon seurakuntavaalit järjestetään 14.11.2010, mutta nyt jo vuosi etukäteen kannattaa ruveta miettimään, että mitäpä jos ryhtyisin ehdokkaaksi. Toistaiseksi vaalit ovat Pohjois-Karjalassa kiinnostaneet 7-17 % seurakuntalaisista, eli seurakunnat ovat todella harvainvaltaisesti hallittuja. Kirkko ei näytä jäseniltään. Jotta se näyttäisi, pitää useamman taviksen rohkaistua ehdokkaaksi! Jokaisen asiantuntemusta tarvitaan seurakunnissa. Ensikertalaisen ei tarvitse tietää kaikesta kaikkea - hyvin vaikea asioista on tietääkään ellei ole mukana kirkkovaltuustossa!

Ota yhteyttä sähköpostitse hermanni@cc.joensuu.fi, jos haluat lisätietoa vaaleista!